Kerhotoiminta

Monikielisen kodin asiantuntija 

Lapset oppivat suomea usein hämmästyttävän nopeasti. Siinä missä aikuinen joutuu opettelemaan asioita kirjasta, lapsi imee opin vaikka pihaleikeissä. 

Mvkk pitää tärkeänä, että suomen lisäksi lapsen omaa äidinkieltä tuetaan ja vahvistetaan koko kouluajan. Turussa omankieliset opettajat ovat yhdistyksen tärkeä yhteistyökumppani. Koko Suomessa käytännöksi tullut omankielinen tukiopetus alkoi aikanaan Turussa Mvkk:n aloitteesta. Sen taustalla on ajatus siitä, että tie asioiden perusteelliseen ymmärtämiseen käy ensikielen kautta. Oman äidinkielen säilyttäminen ja kehittäminen auttaa myös suomen kielen oppimisessa. 

Suomen kielivarannon sanotaan köyhtyvän (esim. HS 19.3.2021). Englannin ylivalta huolestuttaa monia. Mvkk haluaa nostaa esiin sen faktan, että esimerkiksi Varissuolla puhutaan yli 60:tä eri äidinkieltä. Mvkk on olemassa ja työskentelee sen eteen, että monikielisyys alettaisiin nähdä alueen voimavarana ja pienestä asti kahta kieltä puhuvat henkilöt erityisosaajina. 

Lastenkerhot

Lastenkerhot ovat tärkeä osa Mvkk:n toimintaa. Toiminnassa on kolme omakielistä lastenkerhoa ja liikuntakerho. Maaliskuussa alkaa myös metsäsalapoliisit -kerhotoiminta.

Alla on lisätietoja. Tervetuloa mukaan!

 

Arabiankielinen lastenkerho

Somalinkielinen lastenkerho

Venäjänkielinen lastenkerho

Lasten liikuntakerho

Lasten metsäsalapoliisi-kerho

Lue mitä mvkk:ssa tapahtuu

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Turun kansainvälisen koulun oppilaat askartelivat kuvassa olevat kädet. Ne kertovat jokaisen omista piirteistä. On hienoa elää näin moninaisessa maassa, johon kaikki ovat tervetulleita juuri sellaisina kuin he ovat. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää...

lue lisää
Aktiiviset seniorit -hanke käynnissä

Aktiiviset seniorit -hanke käynnissä

Tänä syksynä Mvkk on laajentanut kohderyhmäänsä ja kohdistaa toimintaa myös ikääntyneemmille ihmisille. Ryhmätoimintoja on aloitettu Varissuon toimitilassa, jossa seniorit kokoontuvat maanantaisin ja perjantaisin klo 10 - 13. Maanantaisin ohjelmassa on kokkausta ja...

lue lisää