MoniVille 

 Mikä MoniVille on?

Oma äidinkieli on ajattelun perusta. 

Äidinkieli on myös tärkeä osa omaa kulttuuria. Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Omaa äidinkieltä tarvitaan päivittäisessä kommunikaatiossa. 

Lisäksi kaksi- tai monikielisyydestä on tutkimusten mukaan hyötyä vieraiden kielten opiskelussa. Oman äidinkielen säilyttäminen ja kehittäminen auttaa myös suomen kielen oppimisessa. 

Mvkk:n MoniVille-hankkeessa (2020–2021) tuotetaan Turun kaupungin kouluihin omakielistä digioppimateriaalia seuraavilla kielillä: 

Albaniaksi

Arabiaksi

Bosniaksi

Japaniksi

Persiaksi

Espanjaksi

Turkiksi

Venäjäksi

Vietnamiksi

Kurdiksi

Ruotsiksi

Viroksi

Hanke lisää oppilaiden välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Projektin toteutus palvelee kohderyhmäänsä erityisen hyvin koronapandemian aiheuttamissa poikkeusoloissa, mutta myös tulevaisuudessa normaalioloissa ja erityisesti etäopetuksen mahdollisesti laajentuessa. Oppilaiden oman äidinkielen taito kehittyy ja samalla sen arvostus kasvaa. Hanke tarjoaa myös ohjausta ja vertaistukea opettajille sekä kehittää heidän digitaitojaan. Ville-hanketta rahoittaa Turun kaupunki.

Yhteiskuva Ville-hankkeen tiimistä

Lue mitä mvkk:ssa tapahtuu

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Turun kansainvälisen koulun oppilaat askartelivat kuvassa olevat kädet. Ne kertovat jokaisen omista piirteistä. On hienoa elää näin moninaisessa maassa, johon kaikki ovat tervetulleita juuri sellaisina kuin he ovat. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää...

lue lisää
Aktiiviset seniorit -hanke käynnissä

Aktiiviset seniorit -hanke käynnissä

Tänä syksynä Mvkk on laajentanut kohderyhmäänsä ja kohdistaa toimintaa myös ikääntyneemmille ihmisille. Ryhmätoimintoja on aloitettu Varissuon toimitilassa, jossa seniorit kokoontuvat maanantaisin ja perjantaisin klo 10 - 13. Maanantaisin ohjelmassa on kokkausta ja...

lue lisää